Happy Wheel

Happy Wheel

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Nokkoslannoite

Nyt tulee pitkästä aikaa uutta juttua. Olen nauttinut kesästä täysillä, raivannut turhia rojuja ja tehnyt muuta energiasiivousta sekä puuhastellut pihalla. Nyt päätin kokeilla nokkoslannoitteen tekemistä. Nokkosessahan on valtavasti ravinteita, ja sitä voi käyttää ilmaisena luonnonmukaisena lisäravinteena puutarhassa. En tiedä, miten resepti oikeasti menee, mutta tässä oma kokeiluni. Muutaman päivän päästä selviää lopputulos. Tuskin tässä kuitenkaan voi oikein pieleen mennä. :D

1. Aloitus:

Leikkasin aidan viereltä pois jättinokkosia, jotka ovat kasvaneet liian suuriksi käytettäviksi ruokana. Samalla tuli siis kunnostettua pihaa.


2. Hienonnus:

Periaatteessa kai nokkoset voisi vain laittaa lillumaan veteen. Mutta kun mulla kerran on Blendtec, ajattelin tehdä 50/50-sekoituksen: puolet varsista hienonnan, puolet lisään astiaan lillumaan sellaisenaan. Ajattelin tehdä näin, jotta nokkosen ravinteet tulevat varmasti hyödynnettyä 100%:sti. Viherpirtelöidenkin ideahan on se, että kun vihreät kasvikset hienonnetaan tehosekoittimella hienoksi, ravinteet imeytyvät paremmin. Ehkäpä sama idea toimii tässäkin.


3. Lannoiteseos ämpäriin:


Aluksi pohjalle hienonnettu nokkosliemi, sitten loput varret ja ämpäri täyteen vettä. Melkoinen vaahto syntyi. Mietin, että voisikohan nokkosta käyttää jopa pesuaineena....


Viimeisenä silauksena tiibetiläisessä laulavassa kulhossa energisoitua vettä, rakkauden ja kiitollisuuden ajatuksia ja kansi päälle. Sitten ämpäri varjoon muhimaan pariksi päiväksi.

Kuulemani mukaan valmis lious haisee todella pahalle. Jään jännityksellä odottamaan. Mutta jos haju on paha, lannoiteliuosta voi käyttää etanoiden torjumiseen. Etanoita kun on ollut pihalla vähintäänkin riittävästi.

Tälläisia juhannustaikoja siis täällä. Liisan maailmassa kaikki hyvin! :D