Happy Wheel

Happy Wheel

maanantai 7. toukokuuta 2012

Naurupäivä joka päivä

Eilen oli aivan ihana päivä! Juhlistin Maailman Naurupäivää ensin pienemmällä porukalla Kaivopuistossa, iltapäivällä isommalla porukalla Ruttopuistossa. Ruttopuiston nauruihin oli tullut aivan mahtava porukka. Jopa yksi ohikulkenut turisti liittyi mukaamme. Olikin jännä vetää naurut ex tempore englanniksi. Kyllähän toki englantia osaan, mutta kaikki ohjeet ja esim. anatominen sanasto + fysiologiset vaikutukset englanniksi oli äkkiseltään pienen hakemisen takana. Mutta se vaan piristi tunnelmaa. Oli niin kertakaikkisen ihania nauruja puisto täynnä, että olin vaan täynnä onnea, rakkautta ja kiitollisuutta. Suurkiitokset kaikille mukana olleille! <3 Voi, kunpa saisin nauraa ihmisten kanssa joka päivä!

No, aina ei tarvitse olla muita ihmisiä ympärillä. Nauraa voi myös yksinään. Nauru on asenne,  ja joka päivä voi olla naurupäivä. Niinpä olen tänään nauranut esim. pestessäni hampaita, tiskatessani ja kissojen hiekkaa vaihtaessani. Nauru on päätös, ja nauraen kaikki on hauskempaa. Hah hah haa! =D

Ps. Harmi, että ei tullut otettua puistonauruista kuvia. Mä en vaan osaa ohjata ja ottaa kuvia samaan aikaan. Olen niin keskittynyt nauruihinn ja ohjauksessa sisällä sata lasissa, että en koskaan tajua ottaa kuvia. Mutta tässä jälkeenpäin ottamani kuva suosikistani. Hiff Biff!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa, että jätät kommentin! Pidäthän kommenttisi sävyn rakentavana ja kaikkia kunnioittavana. Erilaiset mielipiteet ja rakentava kritiikkikin ovat tervetulleita, niistä voi aina oppia uutta. Toivon kuitenkin, että blogin sävy säilyy positiivisena. Kiitos! =D