Happy Wheel

Happy Wheel

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Maito on myrkkyä



Nyt se on sitten todistettu omakohtaisesti: maito on myrkkyä. Raw food challengin aikana tutustuin Robert O. Youngin pH-teoriaan. Jätin raw food challengen hieman vajaaksi, sillä lauantaina oli luvassa Ihminen kokonaisuutena -valmennuspäivä ja herkullinen kalalounas. Sen sijaan olin sunnuntain ja maanantain ja suurimman osan eilistäkin nestemäisellä, puhdistavalla ruokavaliolla. Olen puhdistanut veden Brita-kannulla ja lisännyt sen pH:ta pH-tipoilla. Lisäksi olen juonut 2-3 litraa viherjauheesta tehtyä viherjuomaa. Niin, ja öljyä olen ottanut 3 x 30 ml! Se tuntui aluksi hurjalta, mutta on yllättäen toiminut. Ja paino on sen kun tippunut. Eikä ole pelkkää nestettä, vaan farkutkin ovat löystyneet selvästi.

Mutta tänään iski sitten kämmi: unohdin eväshedelmät kotiin. Armoton nälkä iski, joten ostin koulun kahviosta kasvissosekeittoa. Keitto sisälsi mm. perunaa ja ruokakermaa, joten ei ollut paras mahdollinen vaihtoehto, mutta parempi silti kuin nälkä koko työpäivän ajan. Mutta nyt olen saanut maksaa virheestäni. Maito tosiaan on myrkkyä. Puhdistautumisen jälkeen sen huomaa niin selvästi, miten keho reagoi. Maha on ollut vähän kipeä, lisäksi on ihan hurjat ilmavaivat. En ole viitsinyt edes lähteä kotoa minnekään ilmaa saastuttamaan. Tässä siis varoittava esimerkki. Kids, don't try this at home!

Voi kääk! Olen rakastanut juustoja. Mutta näyttää siltä, että niistä olisi paras luopua. En tosin ole raw food challengen ja puhdistautumisen jälkeen juustoa syönytkään. Kuka tietää, ehkä se ei maistuisikaan enää hyvältä. Etenkin, kun nyt tiedän, mitä maito tekee keholleni. Ehkä saan tästä motivaation vieroittautua juustosta ja maidosta ylipäätään. Ainakin siemen on nyt kylvetty tietoisuuteen. Maito on myrkkyä!

1 kommentti:

  1. Cheese..nam..saa nähdä milloin olen tuossa pisteessä jossa pohdin luopuvani juustoista..nyt olen kyllä jo aika täynnä pohjanpoikaa..mutta luomubriestä luopuminen ei ole vielä ajankohtaista! :D

    VastaaPoista

Ihanaa, että jätät kommentin! Pidäthän kommenttisi sävyn rakentavana ja kaikkia kunnioittavana. Erilaiset mielipiteet ja rakentava kritiikkikin ovat tervetulleita, niistä voi aina oppia uutta. Toivon kuitenkin, että blogin sävy säilyy positiivisena. Kiitos! =D